Jossakin blogissa oli kuva riikinkukkotutusta naamiaisasuna. Nythän onkin sopivasti Halloween ja muksujen leikkikentän kerhotiloissa on juhlat, joten ei kun töihin. Kierros Tiimarissa ja kangaskaupassa tuotti kasan materiaalia pöydälle. Sitten vain yömyöhään leikkaamaan ja ompelemaan ja liimaamaan. Sitten leikkaamaan ja solmimaan tylliä ja yhdistelemään kaikki yhteen. Sitten sovittamaan päälle. Eiköhän tuolla nyt yhdet naamiaiset selviä.
torstai 27. lokakuuta 2011
Lepakkopaita
Satuin löytämään maskin lepakkoparvelle ja tarvitsihan sellainen paidaksi asti painaa. Mitäs tässä nyt enempää asiasta sanomaan, alla on pari kuvaa.
Sumua
Yhtenä aamuna tässä, sattui ulkona olemaan sumua. Sitä sitten olikin melkoisesti. Alla on kuvia, joista voi vertailla kuinka paljon tuo sumu peitti näkymää.
Villamekko
Jossakin netin ihmemaailmassa näin kuvan hauskasta villamekosta. Olin kylläkin luvannut, että en aloita uutta työtä ennenkuin saan jotakin pois alta. No näin siinä nyt sitten kävi. Kuvassa sovitellaan pituutta. Ylhäälle tulee olkaimet ja alas tarvitsisi laskeskella kauniit levennykset siten, että alaosasta tulisi kellomainen. Napitkin olkaimia varten ovat jo olemassa. Napit muuten maksavat hemmetisti :(
Ruutuja
Kyllä minä tämän joskus saan aikaiseksi. Kuten jo aiemmin mainitsin tämä täytyy tehdä pöydällä muuten työ on liian painava. Melkein jo puoliväli näkyvissä. Yhden rivin yhdistäminen muihin vie noin 45 min, mutta missä ihmeen välissä minulla olisi tuollaisia aikoja ottaa.
Karjalanpaisti
Aina kaikki sanovat, että karjalanpaisti olisi kovinkin vaivalloista ja hankalaa. Ei ole. Paista lihat ja heitä kaikki pataan ja anna olla uunissa. Mieluummin pienellä lämmöllä enemmän kuin suurella vähemmän. Hyväähän tuo oli ja voin tehdä uudestaankin.
Post-it note
Voihan sitä tunnin ja vähän toistakin näinkin viettää. Ainakin jos sattuu olemaan post-it lappusia saatavilla. Tämä on lopputulos, dodecahedron. Tuossa juuri avovaimon siskon kanssa jutellessani tuli esiin, että näistähän voisi kokeilla tehdä joulukoristeita. Paperin voisi tietenkin vaihtaa johonkin jouluisampaan.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Challah
Satuin saamaan flunssan ja pakottavan tarpeen leipoa. Näin jossakin viikolla tuollaisen challah leivän tai oikeammin kai turbaanichallahin kun on pyöreä.
Pakkohan se sitten oli flunssasta huolimatta tehdä. Hauskinta asiasta tekee se, että syödessämme sitä eilen tulin googlettaneeksi kyseisen leivän taustoja. Ei googlettaminen nyt niin kivaa ole, mutta se että kyseinen leipä on juutalaisen uudenvuoden juhlien aterioiden aloittava leipä. Kappas kummaa lisäksi niitä syödään kaksi, niinkuin mekin satuimme vahingossa syömään ja arvatkaapas mikä sattui eilen olemaan. Vastaushan on juutalainen uusi vuosi. No se mainittakoon, että tuossa ei ollut rusinaa, vaikka käsittääkseni uuden vuoden versiossa se kuuluu mukaan. Sen vielä mainitsen, että sain leipomuksesta "kehuja" oli kuulemma parempaa kuin pullani. Miten niin, kaikkihan pullastani ovat tykänneet, vai olivatko nuo nyt oikeasti niin hyviä? Kyllähän ne itsellekn maistuivat.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)