maanantai 30. tammikuuta 2012
Neulon
Hemmetti, käytin kerän lankaa puretusta piposta ja se näyttää äkkiseltään rumalta. Toivottavasti tasoittuu kun ekan kerran pesee. Hemmetin intarsia, menee paljolti hermoilemisen piikkiin kun ei jostain syystä meinaa aina tajuta kiertää uutta lankaa alta. Tarvitsisi kokeilla uusia juttuja uusia juttuja pienillä projekteilla, eikä näillä jätti projekteilla. Välillä käy mielessä, että tuleekohan tuosta mitään. No katsotaan.
lauantai 28. tammikuuta 2012
Neulontaa
Menin sitten taas purkamaan neulomani kappaleen. Jostakin syystä minulla on vaikeuksia hahmottaa kappaleen korkeutta. Jostakin syystä laskin äkkiseltään korkeuden jotenkin väärin ja lopputulos oli 1,5 kertaa sen mitä piti. No harjoittelu tekee terää. Kokeilen samalla ohuempia puikkoja, jottei työhön jäisi ihan niin isoja koloja.
Horde peitto etenee siinä missä etenee, hiljalleen hyvä tulee. Paitsi ei liian hiljaa ettei kesä ehdi ensin. Näppäimistöllä pääasiakseen työskentelevän ihmisen ranteille tuo työ vain ei ole kovin ystävällinen. Painoa ei vielä, siis vielä, ole ihan hirveästi ja silti kädet rupeavat hajoamaan. Kaiketi syynä on se, että se paino on aina välillä puikkojen päissä ja puikkoa joutuu kääntämään ranteella, niin se paino kertautuu sieltä vivun päästä. Joten kuten samalla tavalla kuin miksi voit vivulla siirtää painavaa esinettä, mutta vain päinvastoin.
Nyt nukkumaan ja huomenna (eikun tänään) pulkkailemaan muksujen kanssa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Opettele neulomaan pässi
Niin tosiaan, kannattaa ulkomuistista tehdä sinnepäin. No, ei todellakaan. Keksin sitten parin päivän kokeiluilla, mikä menee pieleen kun työssä on parikin nurjaa. Eli sen jälkeen työ kiristyy melkein kelvottomaksi. Mieleeni tuli onneksi stitch and bitch kirjassa näkemäni kuva siitä mikä on silmukan anatomia. Tästä sitten osasin ruveta ihmettelemään tapaani tehdä nurjia. Löytyihän se ongelma sieltä hetken pähkäiltyä ja avovaimon kiusaamisen jälkeen. Vedin langan silmukan läpi suoraan enkä kiertänyt ensin puikon ympäri. Lopputuloksena oli väärinpäin puikolla istuva silmukka, johon on vaikea enää neuloa. Nyt on sekin sitten kokeiltu. Kuvasta voikin huomata eron punainen honkiin ja vihreä oikein.
Toinen huomio oli se, että rivien ja silmukoiden määrä kääntyi aina oikean 14x12:sta sileän neuleen 12x14. Nyt sitten pitäis ruveta mittailemaan (vielä lisää) ja laskemaan kappaleiden kavennuksia ja levennyksiä. Mikä siinä on, että ei voi valita jotain valmista ohjetta, vaan tarttee ruveta suunnittelemaan samantein jotain uutta jonkin pienen idean pohjalta.

lauantai 21. tammikuuta 2012
Aloitettuja
Sain sitten laskeskeltua koetilkusta kaiken tarvittavan ja sain aloitettua aiemmin mainitsemani Horde peiton pojalle kärryihin. Jokusen rivin kerkisin tekemään, ennen kuin mielenkiintoni harhautui taasen.
Äkkiä langat puikoille ja koetilkkua tekemään. Piti ensin virkata, mutta rupesin sitten kuitenkin neulomaan, kun tuli avovaimon kanssa juteltua siitä millainen pinnan tulisi olla.
Tuo on nyt aina oikein tuossa koetilkussa, mutta harkitsen sileätä sitten kun olen saanut suunnitelmani tuherrettua paperille. Kerron sitten myöhemmin mitä tästä tulee.

perjantai 20. tammikuuta 2012
Bambuiset puikot
Hmm, miksiköhän isommilla firmoilla meni aikaa ennen kuin ne tajusivat, että bambuiset/puiset puikot ovat mahtava tulonlähde. Niiden tekeminen ei maksa paljoakaan enempää kuin metallisten tai muovisten, kaiketi? Muoviset tai metalliset eivät kuitenkaan hajoa käytännössä koskaan, puiset hajoavat. Niiden päälle on helppo istahtaa ja kraks. Tai sitten jättää ne laukkuun ja kraks. Sitten ostetaan uudet, jotka maksavat melkein tuplaten muovisiin tai metallisiin verrattuna.
Mielestäni yhtälö on helppo ihmiset tykkäävät neuloa puisilla. En sanonut virkata koska en siedä virkata puisilla koukuilla, koska jostain "kumman syystä" haluan että koukku luistaa langalla. Neulottaessa tämä luistaminen onkin sitten ärsyttävää, joten puiset ovat kivemmat. Niin se yhtälö: ihmiset tykkää, valmistaminen siedettävän hintaista, voi myydä kalliimmalla, hajoavia joten voi tulla uusinta ostoja, tuottaa enemmän rahaa tekijälleen kuin käytännössä ikuiset muoviset.
Ei tästä ajatuksen juoksusta saa mitään tolkkua, mutta en ole varma tarvitseekokaan.
Taidan aloittaa yhden "nopean" virkkaus projektin tänään.

torstai 19. tammikuuta 2012
Ikuisuusprojekti valmistui
Katselin tuossa, että aikaa meni vain 18 kuukautta. Lankaa kului noin kaksi kiloa, eli noin 40 kerää. Äkkiä laskeskelin, että 5,3 kilometriä lankaa on nyt silmukalla. Eli toisin sanoen, mummonruudut ovat valmiina.
Koosta voi sanoa sen, että kahden istuttava sohva peittyy peitolla melko kevyesti. Koko on noin 2 metriä kertaa 1,5 metriä.
Melkein koko teon ajan oli tunne, että mitä alkoi tekemään näin pitkää projektia, tai että ei tämä koskaan valmistu. Nyt kun kaikki on valmiina, on jotenkin tyhjä olo. No kaapissa on lisää keskeneräisiä projekteja täyttämään tuo tyhjä olo.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Neulekaavioita uusiksi
Tulinpahan sitten huomanneeksi sen, että eihän tuo neulomiseen käytetty millimetripaperi olekaan symmetrinen kuten virkkauksessa. Virkkauksessa kun ruutu on 1:1 niin neulonnassa 5:7 joten on hieman korkeampi kuin leveä tuo ruutu. No tein sitten pienen muutoksen ja tein edellä mainituilla tavoilla uuden kuvan, jossa on tuo ruudun epäsuhta otettu huomioon. Ei se paljoa näytä muuttuneen, korkeutta on nyt neliöinä inan vähemmän (no on tuo kuva muutenkin nyt hieman leveämpi kuin tuo edellinen, koska laskeskelin että tarvitsen isomman kuvan peittoa varten).
Se nyt kaiketi tarvitsee mainita, että posterize olikin colours valikon alla, eikä filtterssin alla.
Ai niin ja voihan homman tehdä helpolla, klikkaile itsesi tänne ja parin klikkauksen jälkeen sinulla on jotakuinkin seuraava kuva käsissä.
Tuossa tosin hieman harmittaa, että olisi voinut hieman leikata alkuperäistä kuvaa ja että tuossa on anti-alisointikin otettu mukaan. Omani on mielestäni siistimpi, mutta pystyisin tuonkin kanssa elämään. Lisäksi omassa tavassani voin määritellä koon ihan miten haluan.

maanantai 16. tammikuuta 2012
Neulemallin tekoa
EDIT: Tein tuossa pienen huomion ja tein jatkoa tälle tekstille tänne.
Tuli tuossa idea, että tekisin pojalle kärryihin sellaisen villaisen peitteen, jonka voisi heittää näin kylmillä ilmoilla jalkojen päälle. No ensin meinasin tehdä sellaisen melko suoraviivaisen ainaoikea harmaan neulepeiton. Siihenkin olisi paljon (noin kilo) vanhaa 7 veljestä mummoni jäämistöstä. Tultiin kuitenkin melko nopeasti tulokseen, että peitosta tuleekin musta ja sitten siihen haluttiinkin kuvioita. Kuvioksi jotenkin valikoitui Horden logo WoW:ista. Kas kummaa mites siinä niin kävi :) Eihän peliä ole meillä pelattukaan kuin Open betasta alkaen joskus jo kesällä 2004.
Ensin meinasin tehdä mallin äkkiseltään paperilla, mutta pinna ei piisannut, eikä rauha, että olisi saanut tehdä sen valmiiksi. Sitten muistin siskolla joskus nähneeni koneella sellaisen ohjelman kuin Ryijy. No, eikun kokeilemaan. Suolestahan tuo oli, ihan mitä tahansa koitit niin ohjelma kaatui. Vikaa en viitsinyt ruveta metsästämään, kyseessä kun oli windows. Ajattelin, että koitan sitten Linuxin puolella kxstitch ohjelmalla. Tulos oli huomattavan paljon parempi. Kuitenkaan en keksinyt minkäänlaista tapaa muuttaa tyhjän paikan symbolia tyhjäksi. Lopputulos oli oikeahko, mutta sekava. Kaikenlisäksi siinä oli puolikkaita, joita ei voi neuloa. Tarkoitus kun oli saada kuvasta vähennettyä värit ja saada se mahdollisimman pikselöityneeksi (tasaruudukkoon) ja sitten vielä lisätä ruudukko kaiken tuon päälle.
Loppujen lopuksi kaikkein yksinkertaisin temppu oli ottaa vanha kunnon Gimp esille. Ensin avaat kuvan. Kun kuva on auki leikkaa kaikki turha pois. Sitten skaalaat kuvan halutun pikselikoon kerrannaiseksi. Minulla haluttu ison pikselin koko oli 10 pikseliä, eli kuvan koko oli 500 pikseliä kun halusin kuvaan 50 ruutua vaaka suunnassa. Sitten otetaan filters->blur->pixelize ja asetetaan siihen pikselin kooksi tuo 10. Nyt kuva rakeutuu toivon mukaan oikein. Sitten otetaan vielä filters->blur (olikohan se tuolla)-> posterize ja kerrotaan sille, montaako väriä halutaan. Minun tapauksessani kaksi, valkoinen tausta ja jokin punainen. En ollut mitenkään tarkka siitä väristä, koska se nyt ei oikeasti ole merkityksellinen tuossa kohtaa. Sen verran kuitenkin käytin aikaa, että paikkasin pari virheellisen väristä neliötä ja lisäsin muutaman, että sain tuon kuvan näyttämään oikealta (näin jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että nuo neliöiden lisäykset ja poistot kannattaisi tehdä vasta kun tuo seuraavaksi lisättävä ruudukko on paikallaan). Nyt sitten jäljellä on vielä ruudukko. Tämä on helppoa. Filter->render->pattern->Grid ja siihen säädetään, että reunan paksuus on 1 ja sitten ruutu on 10 ja että spacingit on pois ja kaikki turha bleedi ja anti-aliasointi pois ja kaikkein tärkeimpänä säädetään offset siten, että se on sama kuin tuon aikaisemmin käytetyn pikselöinti filtterin käyttämä offset, eli ruudukko osuu kuvan kanssa samoihin. Sitten vain tallennetaan ja tulostellaan. Minulla ainakin toimi hienosti. Sain suhteellisen nopeasti hyvän kuvan josta ottaa mallia neuloessa.
Nyt sitten tarvitsisi löytää aikaa ruveta neulomaan. Se vielä piti mainita, että en todellakaan ole neuloja. Osaan tekniikan ja ymmärrän mistä hommassa on kyse, mutta minkäänlaista rutiinia hommassa ei ole.
Tämä kokemus antoi taas uutta tuulta jo muutaman kerran suunnitteilla olleeseen neulonta/virkkaus sovelluksen kehitykseen. Vielä vain mietityttää, että tuo yllä mainittu ei ole hankalaa ja tarvitsisiko sitä varten oikeasti omaa ohjelmaa vai riittäisikö esimerkiksi vain yksinkertainen python skripti, jollaisen saisi yskäistyä melkoisen helposti.

torstai 12. tammikuuta 2012
Aamu
Ihan mukava juoda kahvia ja suunnitella töihin lähtöä kun katsoo ikkunasta ja näkee seuraavan maiseman.
Eikä tarvinnut pahemmin edes editoida kuvaa. Hieman kontrastia ja häivytystä reunoihin ja siinä se.
Mummonruudut ovat edenneet jo niin pitkälle, että jäljellä on enää neljä riviä jotka on tarkoitus yhdistää viimeistään lauantaina. Sitten on vielä kerta kieppi kiinteillä silmukoilla reunojen siistimiseksi. Ai niin ja se kauan inholla odottamani lankojen päättely (ne mitkä vielä ovat päättelemättä, osan kun olen mennessäni päätellyt). Kuulostaa valmiilta sunnuntai yöhön saavuttaessa.
Ai niin sinne töihin...
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Pikku muutoksia
No niin nyt on sitten ne aikaisemmin mainitut pienet muutokset tehtynä. Lopputulos on selkeästi parempi.
Villamekosta
Niin tulin sitten irrottaneeksi nuo napit ja sitten purkamaan olkainten päät. Syynä on nappien huono sijoitus. Tarkoitus olisi nostaa napit ylemmäksi ja lyhentää hieman olkaimia tai tehdä olkaimiin toinenkin napinläpi ylemmäksi. Tuota viimeistä en ole vielä päättänyt.
Mummonruutuja
Sain kuin sainkin tuon peiton etenemään. Vaikkakin vain parin rivin verran, mutta kuitenkin. Ollaan jo selkeästi voiton puolella, koska irtonaiset rivit rupeavat hupenemaan. Jee.
Virkattu matto
Onkohan tuo valkoinen vain sellainen väri, että se oikeasti hakee puoleensa likaa. Tuo matto on ollut pesussa jo hemmetin monta kertaa. Hyvä kun juuri mahtuu yksinään koneeseen, joka jo aiemmin täälläkin on todistettu. Nyt menin sitten mielenkiinnosta kokeilemaan mitä matto sanoo jos sen änkee koneeseen ja laittaa 95 astetta lämpöä koneeseen. Kuvasta päätellen ei ollut moksiskaan. Lisäksi sain vielä pääteltyä ne viimeisetkin langanpätkätkin maton sisälle.
Yksi asia vain ihmetyttää tuossa trikoossa. Miksi ihmeessä se tulee noin nukkaiseksi?

lauantai 7. tammikuuta 2012
Villamekko
Aloitin tämänkin jo kauan sitten. Nyt kuitenkin sain sen valmiiksi. Näin alunperin jotakin vastaavaa jossakin blogissa. Blogi on jo autuaasti unohdettu ja säveltelin sitten omiani.
Malli oli hieman haluton olemaan aloillaan kuvauksen ajan, mutta sainpahan edes yhden siedettävän kuvan. Lankana on kelo, joten työssä ei oikeasti mennyt kauaa. Kelo taitaa olla näin talvella sopivan lämminkin. Tarvitsisi tuo mekko vielä pestä ja pingottaa, mutta katsoo nyt mitä sitä ehtii tehdä. Nyt mielessä pyörii jo kymmenen uutta projektia, ja aikaa on aina vain vähemmän ja vanhatkin projektit kummittelee tuolla komerossa. Taidan jatkaa mummonruutujen yhdistelyä seuraavaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)