torstai 31. tammikuuta 2013

Etuhaarukka

Olen jotenkin hämmästynyt, mutta pata-pata on vain ihmeellistä ainetta. Tuokin kuvassa oleva etuhaarukka vaikutti toivottomalta. Kuitenkin aikani sitä hinkattuani yllätyin tuloksesta.

Huppari

Olen melko tyytyväinen valmiiseen huppariin. Muutamia asioita olisin voinut tehdä paremminkin, mutta onpahan sitten parantamisen varaa seuraavassa projektissa. Mallilla oli jotakin muuta mielessä kuin olla paikallaan ja antaa ottaa kuvaa hupparista. Tämä on toinen koskaan valmiiksi ompelemani vaate, joten olen melko tyytyväinen lopputulokseen.




Maalinpoisto jatkuu

Ei sitten niin minkään maan standardien mukaan miellyttävää puuhaa tehdä tätä käsin, mutta sujuu se näinkin. Olen melkoisen yllättynyt siitä, että kuinka paljon ja kuinka kauan maalipölyä tulee nenästäni hiomisen jälkeen. Varsinkin kun katselee, että hiomispaikan ympärillä olevilla pinnoilla ei ole maalipölyä lainkaan. Vanha pressu on suojana työn alla jonka sitten ravautan kun olen lopettanut. Tarvitsee harkita hengityssuojaa hiomisen ajaksi.  


Sitten on vielä ongelma tuon maalaamisen kanssa. Pohjat ovat vielä helpot, mutta missä ja millä värillä teen loput.

Projektin vaihteet

Tuossa komeron pohjalla lojuvassa projektipyörässä on vaihteet. Huretin Allvitit. Ilmeisesti toisen sukupolven mallia, joista olen kuullut etteivät ole ihan parhaat. Kuuleman mukaan hakevat vaihdetta mieluummin kuin vaihtavat niitä. En ole vieläkään saanut päätettyä mitä noiden vaihteiden kanssa teen. Eipä tuo hakeminenkaan haittaa kun vaihteen valitsin on alaputkella, eikä noita nyt muutenkaan tule vaihdeltua.


Sinkulaksikin olen tuon muuttamista harkinnut, mutta tiedä nyt sitten kuinka hipsteri vehjettä tässä sitten olen tekemässä vai olenko. Olin kullä melkoisen yllättynyt siitä miten helposti nuo puhdistuivat. Hiukan pata-pataa, fairia ja hammasharjaa niin lähtivät kaikki vanhat öljyt ja jopa spray maalit kiinnikkeistä.

Onnesta tässä on vielä tätä talvikautta aikaa miettiä mitä vaihteiden suhteen tekee, mutta ovatpahan nyt puhtaat.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

pyöräprojekti jatkuu

Kokeilin maalien poistiin ihan normaalia hiekkapaperia. Nyt ainakin tuntuu siltä, että tuo on se paras tapa poistaa nuo maalit tuosta rungosta. 


Viilasin sitten samalla nuo aikaisemmin poistamieni pumpun pidikkeiden jämät. 


Hemmetin paljon näyttäisi vielä olevan tuota maalinpoistoa edessä. Kaikenlisäksi maalin alta löytyy sieltä täältä ruostetta. Ilmeisesti edellinen maalari ei ole alustanut työtä kunnolla tai sitten on vain maalattu suosiolla päälle. Tekemistä riittää, mutta ulkona on vielä lunta ja pakkasta, että ei tämän projektin tarvitse olla vielä valmis. 

kirjoneulesukka

Mikäs siinä katsellessa American Restoration sarjaa ja neuloessa sukkaa. Tuossa vasemmassa alanurkassa on juuri ja juuri näkyvissä rautalangasta vääntämäni langanohjain. Se tuntuu ainakin vielä tekevän kirjoneulomisesta helmpompaa.


Alusta huomaa, että taustalangankireys on vielä hakusessa (vaikkakin näyttäisi siltä, että kuvio tulee paremmin näkyviin kunhan langat asettuvat). Olen kuitenkin melko tyytyväinen tuohon toiseen mallikertaan.


Hidasta tuo eteneminen tämän projektin kanssa, mutta hitaasti hyvä tulee. Olen jo sen verran oppinut, ettei kiireestä tule kuin harmia. Ajattelukin on sallittua. Yleensä kun vain teen niin teen yleensä virheen, jonka olisi helposti välttänyt jos olisi vähän ajatellut mitä on tekemässä.

Pyöräprojekti

Oli taas hetken verran aikaa jatkaa tuota jo puolisen vuotta komerossa ollutta pyöräprojektia. Kokeilin toisenlaista maalinpoisto taktiikkaa. Lämmittämällä tuo maali ei vain oikein suostunut yhteistoimintaan. Normaalisti maalit kuplivat irti hienosti. Tuosta ne vain paloivat paikoilleen. Ei muuta kuin seuraavaa taktiikkaa kokeilemaan.


Samalla kun runko nyt oli esillä niin poistin rungosta vanhat pumpun pidikkeet.


Kinnasneula

Niin kuvittelin aikaisemmassa postissa, että saisin aloitettua kinnasneulalla harjoittelua. Tuollahan se vieläkin on laatikossa ja kummittelee mielessä. Mutta olisi yhdet kirjoneulesukat työn alla ja yhdet cthulhu tumput vaiheessa. Niin eikä tässä ole muuten tullut mainittua kaikkia niitä aiempia keskeneräisiä töitä.

Korjaillaan

Huomasinpa, että ei tuo kosketusnäytöllisen luurin näppis ole maailman paras kirjoitukseen. Kirjoitusvirheitä lipeää luvattoman usein. Taidanpa editoida niitä pois.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Hupparia ja hupparia

Niinpä niin. Tenkkapoo. Mietintämyssy päähän. Vetoketju aiheuttaa ongelmia. Eikö muka 36 cm takkivetoketjua ole. Entäs ketjun lyhentäminen tai saumoihin ylimääräisen piilottaminen? No ainahan voin huppua hieman ommella. Hmm, onnistuisikohan sitä pidemmän ketjun ompelu hupun läppään asti? Tartteepa miettiä tarkemmin ennenkuin vain tekee ja sössii.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Hupparin tekoa

Sain tätäkin projektia taas hieman edistettyä. Kuten näemmä tavaksi on muodostunut, aloitin hommat leikkaamalla resoreita uusiksi. Olin epähuomiossa unohtanut katsoa mihin suuntaan resori venyi. Huomasin myös kuinka paljon on merkitystä silitysraudalla ja sen käytöllä. Saumoista tulee raudan avulla siistimmät.

Maalinpoistoa

Juuri kun totun päivittämään blogia luurilla niin huomaan, että tämä app ei aina lähetä kuvia kunnolla. No asiaan. Poistelin maalia rungosta ja tulin ajatelleeksi, että voisin jotakin toistakin tapaa koittaa kuin teräsharjaa. Huomasin myös että toinen takahaarukan korva on kiero kuin hemmetti. Nyt tarvitsisi keksiä miten senkin oikaisisi.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Leipomuksia

Kuppi maitoa, kuppi jauhoja, muna ja ripaus suolaa ja muffinssivuokaan. Kuppipannukakku tai mitä lienevät. Noh, kelpasivat ainakin muksuille, eikö se riitä.

Huppari

Sain hieman jatkettua hupparin tekoa. Kaippa minusta joskus vielä siedettävä ompelija tulee.

Pyörä

Vihdoin sain aikaiseksi palata pyörä projektin pariin. Irroitin viimeiset laakerikupit ja jatkoin maalin poistoa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Huppari

Pienen huollon jälkeen sain aikaiseksi ommeltua jo aiemmin mainitsemaani hupparia. 


Osa jo valmiiksi leikatuista palasista meni uudelleen leikattavaksi. Koskahan opin keskittymään asioihin siten ettei aina tarvitsisi palata taaksepäin ja korjata (jos korjaaminen on vain mahdollista). Satuin myös lukemaan ohjeita ja huomasin, että edellisestä hupparin versiosta unohtuivat vahvikkeet.


tiistai 1. tammikuuta 2013

Kinnasneula

Tästä se sitten alkaa. Neula on ollut laatikossa noin kaksi vuotta odottamassa, että ehdin kokeilemaan.

Ajankulua

Voi sitä aikaansa näinkin kuluttaa. Jämälangoista neulomalla sukat nuorimmaiselle. Hieno idea ottaa kuva mustista sukista valkoisella pohjalla hämärässä.

Kirjoneulontaa

Ensimmäinen kirjoneulontaharjoitus. Sukka tästä on tarkoitus tulla. Perkuleen silmukat vain yrittivät alkukierroksilla karata. Kirjoneuletumppujakin meinasin tuossa välissä tehdä mutta purkuun menivät. Ongelmana tunuu olevan oikean kireyden löytäminen.