Mummonruutuja hitaahkolla tahdilla reunoitan ja mietin jo että voisin osaa ruveta jo harsimaan toisiinsa kiinni. Nyt olisi vielä yksi kiireempi projektikin tarjolla mistä en nyt vielä sen enempää turise. Tyynyäkin mistä jo aiemmin mainitsin niin himottaisi alkaa tekemään.
Sain kuitenkin eilen yöllä aikaiseksi pojan kaksi-vuotissynttäreille kakun korvikkeen. Poika kun tykkää junista ja joulukin on jo lähestymässä niin mikäs sen parempaa kuin tehdä piparkakkujuna.
Tuossa vielä piparijuna toimittamassa kakun virkaansa.
Yhtään tekovaiheen kuvaa ei ole koska kädet olivat melkoisen tahmeat sokerista ja taikinasta. Kaikkien mielestä onnistunut juna mutta kukaan ei uskaltanut ottaa vaunusta pipareita vaunusta syötäväksi. Nyt on poika mummulassa jos vaikka saisi hiukan edistettyä käsitöitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti