lauantai 26. helmikuuta 2011

Leluhella

Vaari nykersi pojalle ja pojan serkulle leikkihellat. Helloissa oli valot ja kaikki. Ainut vain kyseinen systeemi oli vedetty suoralla piuhalla pattereista ledeille ja vaikkakin kytkin hellan etulevyssä on melkoisen "nerokas" aiheutuu kyseisestä konfiguraatiosta ongelmia joita nuo ledit eivät kestäneet.


No kaivetaan esiin hiukan vastuksia, piuhaa ja kaikkea sälää uuden valaistuksen tekemiseen. Lisäksi tarvitsi luntata perussähköopin kaavoja uusiksi kun olivat päässeet unohtumaan. Laitoin myös esivastukset, jotka suojaavat ledejä.


Kokoin kaiken pienelle palaselle piirilevyä jossa ledit ovat vastatusten siten että kun tuo punainen ledi on reiässänsä niin sininen osoittaa sisälle ja koko piirilevy pysyy paikalansa tuon punaissen ledin varassa. Lisäsin myös pienen sokerin palan jolla tuon piirilevyn saa irti hellan kiinteämmästä johdotuksesta, jos tarvetta korjaamiseen ilmaantuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti