sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Riisipaperivalaisin

Riisipaperivalaisimen modaus osa yksi. Eli, eihän tuota palloa kattoon viitsi laittaa. Sehän on vain pallo. No mikä neuvoksi? Paketillinen kiinalaista riisipaperia, pyöröleikkuri, liimaa ja hieman aikaa auttaa asiaan.


Idean bongasin jostakin nettisivulta ja kun tarvetta oli uudelle valaisimelle, niin miksipä ei.


Ideanahan on siis leikata pitkiä kolmioita paperista ja ruveta liimaamaan niitä lomittain alhaalta ylöspäin. 


Kunnes koko pallo on paperin peitossa.


Sitten vain lamppu sisään ja valaisin kattoon tekemään hommiansa.


Olin yllättynyt kuinka paljon valoa tulee tuonkin paperiläjän läpi. Pelkäsin että, vaikka valitsin ohuen riisipaperin tuohon projektiin, valoa ei tulisi tarpeeksi. Mutta lopputulos oli melkoisen kiva, eikä hintaakaan tullut kuin parin kympin tienoolla. Tuolla katossa tuo nyt saa sitten roikkua taas ensi kesään, kunnes tuuletinlamppuyhdistelmä tulee tilalle. Mitenkähän vain tuollaisen säilytys vai meneekö roskiin kesän tullessa. No katsoo sitä sitten joskus ensi vuonna.

Rintanappi

Kiire ja hätä meinasi iskeä. Avovaimolla ja hänen siskollaan oli synttärit. Mites tämä aika nyt näin oli mennyt. Ainahan se menee viimeiseen päivään, ennenkuin mitään aikaiseksi saa.


Nyt aikaiseksi sain virkatun ruusun, jonka keskellä on heijastinnauhaa ja takana hakaneula. Muistin tuota tehdessäni taas kuinka inhottavaa oli virkata todella liukkaalla ja ohuella (ja kaiken lisäksi helposti avautuvalla) bambulangalla.

Shakshuka

Kyllästyin aamupala vaihtoehtoihin, joita tein jossakin välissä useasti ja päätin kokeilla jotakin erilaista.

Kyseessähän on shakshuka tai jokin  variaatio kyseisestä Israelin seudulla suositusta aamupalasta. Miten sitä nyt kuvailisi, tomaattipaprikakastikkeessa uppopaistettuja munia? Suurinpiirtein näin se mielestäni oli. Mielestäni melko virkistävä vaihtoehto ja voisin joskus tehdä uudestaankin.