keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Villatakki

Ei sitten niin ollenkaan pitänyt ruveta tekemään mitään uutta, mutta mites siinä nyt sitten kävikään. No mutta voiko tätä nyt uudeksi laskea, koska langat on ollut kaapissa odottamassa jo kohta puoli vuotta. Tarkoitus niistä oli virkata villatakki pojalle, mutta tulinkin sitten aloittaneeksi neulomalla. Mittoja otin jostakin jo olemassa olevasta vaatteesta, etten ihan tuurilla lähde tekemään.


Ensimmäinen sovitus kerta kun etukappaleet ja takakappale on yhdistettynä. Ohjeita ei ollut sitten laisinkaan vaan vetelin menemään ihan musta tuntuu että nää tehdään tällain meiningillä.



Toisessa sovituksessa olivat jo hihatkin valmiina. Poikaa kylläkin kiinnosti vain päättelemättömät langanpäät kuin itse takki.


Kolmannelle kerralle sovitukseen saatiin jo kauluksetkin, napit olivat vielä hakusessa.



Napitkin sitten löytyivät ja nehän vasta mielenkiintoisia olivatkin.



Sen verran kerkesi poika aloillaan olemaan, että sain napattua yhden melkein edustavan kuvan.


Mitähän sitä tästäkin nyt sanoisi. Istuu päällä ja on toimivan oloinen takki. Vaikkakin tarvitsisi vielä pestä ja pingottaa, ett osa epätasaisuuksista lähtee pois. Jos jotain tekisin toisin niin käyttäisin pienempiä puikkoja kauluksissa ja helmoissa. Lisäksi voisin tehdä olkapäiden liitokset erilailla kuin nyt. No toimiva takki siitä kuitenkin tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti