Flunssassa on hyvä rakentaa pyörää. Nenä on kaiketi eri mieltä, koska sormet olivat lähes koko ajan laakerirasvassa. Taitaa sitä olla vieläkin niistämisen jäljiltä naamassa. Ainakin kaikki tuntuu haisevan rasvalle.
Laakerikupit paikalleen haarukkaa varten. Vain kerran piti tarkistaa miten päin tämä nyt piti kasata. Varsinkin tuo prikka, jossa on pieni haitta, aiheutti ongelmia. Vaikkakin pienen tutkailun ja muistelun jälkeen se oli melkoisen yksinkertainen laittaa paikalleen.
Paikallaan oleva haarukka.
Sitten piti ruveta sovittelemaan tuota fauberia takaisin paikalleen. Onnesta muistin, että tuo ei mene paikalleen kuin oikeassa järjestyksessä. Tämä oikea järjestys sitten meinasikin aiheuttaa harmaita hiuksia.
Harmaiden hiusten syy on alla. Paikalleen saaminen vaati sitä, että laakeri on vetopuolella paikallaan kupin kanssa. Sitten kammet pujotetaan paikalleen. Kuppi tarttee naputella paikalleen rattaan väleistä, kuten parista alla olevasta kuvastakin selviää.
Toinen puoli olikin sitten helppo. Pujottele kupit, laakerit, ja lukkorenkaat paikalleen järjestyksessä. Kannattaa muistaa, että kammen kierre on vastapäivään. Helpottaa huomattavasti kasaamista kun kiertää oikeaan suuntaan. Pölysuojassakin on pieni haitta, jolle löytyy paikka kammista. Sitten vain naputtelemaan paikalleen. Mielenkiintoista oli saada nuo lukkorenkaat sopivaan kireyteen. Aina kun sisempi oli hyvä ja kiinnitit ulompaa niin sisempi kiepsahti liian kireälle. Aikaa tuossa sai kulumaan.
Jokseenkin tarpeeton kuva. Halusin vain tähdentää, että polkupyöriä rakennetaan keittiössä. Ainakin meillä.
Perheellisenä huomasin taas lapsien vaikutuksen. Jos satut saamaan haavan niin ainoat laastarit joita löydät helposti ovat muumilaastareita tai jotain muuta jännittävää.
Olihan sitä pakko sitten sovittaa jo renkaitakin paikoilleen. Olen melko tyytyväinen ulkoasuun vaikka tuosta nyt puuttuukin kaikenlaista. Josta pääsinkin sitten laskeskelemaan mitä kaikkea tarvitsisi hankkia. Tulin siihen tulokseen, että jos haen suoraan liikkeestä hintalappu on 150 euroa. Ajattelin kuitenkin pelastaa laatikoistani kaiken mahdollisen ja sitten mennä pyöräkirppikselle, jossa on palikkamyyntiä. Jos vaikka halvemmalla löytäisin edes joitakin tarvitsemiani osia.
Illalla huomasin, että aikaa on vielä aivan riittämiin purkaa putsata ja kunnostaa nuo vanhat u-jarrut. Hieman jämähtäneet, joten varret eivät meinanneet kääntyä millään. No nyt toimivat. Eivät ehkä maailman kauneimmat, mutta toimivat.
Jos kesä tulee tätä tahtia niin voin mahdollisesti saada tämän ajoonkin tänä kesänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti