sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Applikointimalli

Niin piti applikointimalli tehdä. Sain ihan kuningasidean tuossa lukiessani tatuointikirjoja. Hämähäkin seittiä ja old school naikkonen, jotain Kat Von D tyyppistä juttua. Pikkaisen piirtelyä ja hahmottelua ja lopputulos on tuossa alla.

Onhan tuo ihan kiva kuva, mutta millä hemmetillä tuollaisen saisi applikoitua mihinkään. Nyt kun katselen niin tuo takana oleva verkko voisi olla kivempi jos se olisi symmetrinen eikä vain hutaisten tuohon heitetty.

Nyt on kuitenkin puoli päivää ollut jo sellainen olo että voisin hankkia jostakin kangasvärejä ja ruveta maskien kanssa "tuputtamaan" kuvia kankaille, sillä osa näistä jutuista ei tule toimimaan applikoimalla tai sitten joudun kyllä keksimään jotakin tosi jännittävää. Useamman värin käyttö tikeissä, säätöjen muuttaminen osien mukaan eikä vain yhden levyistä tikkiä tai jotain tuollaista.

Taidan kuitenkin mennä katsomaan huonoja komedioita (toivon että ne ovat hyviä mutta eivät ne kumminkaan ole) ja virkkaamaan mummonruutuja. En edes muista kuinka kauan langat ovat olleet valmiina sängyn alla siihenkin peittoon. Matto ei nyt nappaa, vaikka kerinkin kuteet jo valmiiksi että voisin jatkaa virkkaamista. Nyt ei vain huvita tehdä sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti