torstai 26. toukokuuta 2011

Mummonruutu

Sairasloma on ohi joten virkkaustahti hiljenee reippasti. Vielä olisi tarvetta noin 95:delle koko mustalle ruudulle. Tulin vain tuossa katsoneeksi lankavarastoon ja huomanneeksi, että mustaa lankaa ei olekaan enää niin paljoa. Pikainen puntarointi ja laskenta. Kerällä on 50 grammaa ja 10 ruutua vie 55 grammaa. Eli ruutuihin menee kymmenisen kerää ja sitten vielä tarvitsisi koota koko hoito ja reunat virkata. Uusinta tarkistus varastosta ja vajaa seitsemän kerää jäljellä. Eli lisää tarvitaan, mutta paljonko? Ainakin kolme on varmaa, mutta paljonko kasaaminen ja reunat vievät. Peitolla kun on kokoa melkoisesti. Arvioisin äkkiseltään puolisen kiloa vielä lisää. Lanka on onnesta sellaista, että siitä voisi jotakin muutakin tehdä jossakin vaiheessa, joten taidan kilon käydä hamstraamassa. Täytyy vain toivoa, että samaa lankaa on koska olen jo kertaalleen joutunut vaihtamaan merkkiä ja hieman koostumustakin, koska lanka jolla aloitin poistui myynnistä. Toivotaan nyt että niin ei käy. Edellisellä kerralla vaihto oli helpohko, koska kyseessä oli eri väri, nyt vaihto tulisi värin sisällä.

Loppu tässäkin projektissa kuitenkin häämöttää. Kokonaiset 350 ruutua tarvitaan ja reunat. Valmiina on jo 250 ruutua, joten loppua kohden ollaan menossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti