Kyllästyimme katselemaan tuota keittiön nurkassa lojuvaa hyllyä joka sisälsi kaikkea tietokoneesta (testikone) mikroaaltouuniin. Ja kaikkea käsitöissä tarvittavaan.
Eli eräänä myöhäisenä iltana kaikki kamat pois hyllystä.
Ja keittiön pöydälle...
Se yö myöhä selittynee sillä että jos talossa pyörii alle vuoden ja hieman alle kolmivuotias lapsi, niin en voi tehdä tätä keskellä päivää. Pöydältä olisi varmasti kadonnut puolet kamoista leikkeihin.
Ja toistaiseksi, maali oli vesiohenteista, mutta silti takertui käsiini useaksi päiväksi, niin millaista kivaa se olisi sitten ollut pestä lapsista.
Maali oli ällistyttävän nopeata kuivumaan, joten kamat sai nostettua takaisin hyllyyn aikaisin aamulla. Lopputulos on välttävä maalaus (hämärässä maalattu), mutta ei ärsytä silmää lähellekkään niin paljon kuin se vihreä versio. Huomannette myös, että siirsin tietokoneen tuosta telkkarin taakse. Ja kaapeloin sen telkkuun kiinni, jotta jos vaikka joskus innostaisi voisi pelailla vaikka WoWia 32 tuumaisella näytöllä. Hieman jo kokeilleena voin sanoa, että oli aika hauskaa. Joitakin laatikoita vaihtelin myös, jotta yleisilme ollisi mahdollisimman rauhallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti