maanantai 8. elokuuta 2011

Villatakki

Puhuin aiemmin pienestä väliprojektista, jossa ei nyt niin kauaa pitäisi mennä. No viikon verran iltoja sain siihen kulumaan.


Novitan kelo langasta oli tarkoitus tulla villatakki.


Ohjeet olivat Ruttunutun käsialaa. Vaikkakin ilmeisesti hieman löysälle käsialalle ja parissa paikassa kummastelin valintoja. No tein sitten omia muutoksia ohjeisiin (jo ihan senkin takia, että poika on isompi kuin ohjeen koko).


Raglansaumat hihoissa. Nyt näin jälkeen päin miettien olisin voinut hieman näitä pidentää ja tehdä hieman isommat hihat.


Ensimmäinen sovitus kohteen päällä. Mikään osa ei ole vielä kiinni toisissaan. Hihoistakin tein pidemmät kuin alkuperäisissä ohjeissa, jotta ne saa käännettyä.


Hupun tekoa, tätä sitten muokkasin enemmänkin. Tein lisäyksiä huomattavasti enemmän ja sitten tein vielä takin reunoihin pari kierrosta enemmän.


Hupun yläreunaa kohden levensin (kuinka tuo nyt tulisi sanoa, tein "lippaa") huppua puolipylväillä ja pylväillä parin kierroksen ajan, että huppu tulisi hieman isommaksi.



Malliksi poika ei jostakin syystä haluttu ruveta...


... mutta kun napit oli saatu kiinni takkiin niin sitten kaikki olikin toisin, eikä takkia saanut ottaa päältä pois koska sisällä kuulemma sataa. Monta asiaa tekisin hieman toisin nyt kun olen sinut ohjeen kanssa, mutta työn alla on jo uusi koukuttava villatakki tyttärelle.

Ja jos kukaan ei huomannut niin rupesin kokeilemaan kuvien "vanhentamista" ym. joka näyttää olevan suurta huutoa joka blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti